in English ».

 
Räyskälä-Säätiö
  
 

Räyskälä-Säätiön tiedote

8.3.2007

 
Tervehdys keväisestä Räyskälästä. Pääkiitotieltä lumi sulaa hurjaa vauhtia ja motellista räystäät tippuu, kuten aina. Talvi tuli myöhässä ja nyt näyttää siltä, että se vastaavasti tekee keväälle tilaa aikaisessa. No, ei nyt vielä innostuta liikaa, tiedä minkä lumimyräkän pakkasineen tulen muuten tilanneeksi.

Ison saunan remontti

Aloitettiin pieni pintaremontti Isolla saunalla. Paneelien irrottamisen jälkeen jouduttiinkin sitten istahtamaan alas ja laskemaan Säätiön killingit uudestaan. Vuosien mittaan on vesivahinko poikineen tehnyt tuhoisaa jälkeä rakenteisiin. Pikku remontti paisui siis perustavaa laatua olevaksi korjaustyöksi. Asiantuntijat ovat käyneet arvioimassa oman alansa työt kustannuksineen ja korjaustyöhön ryhdytään hetimmiten. Iso sauna on poissa käytöstä ainakin maaliskuun ajan, todennäköisesti myös pätkän matkaa huhtikuuta. Pikkusauna pyritään ottamaan käyttöön ja löytyyhän kentältä yksi kappale elämyksellisiä telttasaunojakin, mikäli tarvetta lisäsaunatiloille tulee.

Peruskurssit

Kevättä on rinnassa uusilla, innokkailla purjelentäjänaluillakin. Kursseille on jo ilmoittautunut 7 oppilasta, joista 5 suorittaa lento-osansa nyt kuun vaihteessa alkavalla kurssilla. Kyselyitä tulee melkein päivittäin, joten mukavalta näyttää oppilasmäärien suhteen. Ensimmäiselle kurssille on jo nimetyt opettajat, mutta kaksi seuraavaa kurssia odottaa vielä innokkaitten opettajien nimiä. Kuten kaikki hyvin tietävät, on koulutus se peruskivi, jonka varaan lasketaan kerhojen ja koko lajin tulevaisuus.

Uutta ilmettä

Motellihuoneet ovat saaneet uutta ilmettä seinilleen purjelentotaulujen muodossa. Onpa sekaan sujahtanut muutama laskuvarjoaiheinenkin kuva. Myös motellin tekstiilit uusiutuvat tässä kevään mittaan. Iso luokka saa seinilleen katsauksen Räyskälän kunniakkaasta historiasta ja vuosien varrella kertyneet kisajulisteet nostetaan kehystettyinä esille ihailtaviksi.

Pikkuluokan sisäseinät ja osa kattoa laitettiin uusiksi. Parhaillaan tätä kirjoittaessani maalitelat suihkivat uutta väriä seinille. Immosen Pena ja Masa P ovat olleet korvaamaton apu näissä remonttihommissa. Seinien kuivuttua sisustetaan pikkuluokkaan leppoisa oleskelu/kokoustelutila kaikkien käytettäväksi.

Tässä pikainen katsaus, tiedotan piakkoin lisää tärkeistä Räyskälä-asioista!

Mari

 
 © GN113 Oy